sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Valtatieto vai tietovalta

Kautta vuosisatojen on esitetty, että kellä on tieto sillä on valta. Entisaikaan tieto jaettiin vain tiettyjen ihmisten kesken, näin valta pysyi tietyissä käsissä.
Tänä päivänä tietoa jaetaan avokäsin, samalla tiedon merkitys on muuttunut. Se ei olekaan enää sukupolvelta toiselle kulkenutta tietämystä; itseasiassa sellainen tieto luokitellaan okkultiseksi tai mystiikaksi. Vaan se on todennettu mikroskoopilla eläimiä ja ihmisiä kokeisiin käyttäen. Nyt tarkkaillaan, raportoidaan ja tutkaillaan. Tutkimukset tehdään tukemaan tiettyä hypoteesia, joka on tutkimusta rahoittavan tahon esittämä. Mitään muita mahdollisuuksia ei nähdä, ja mitkä asiat eivät hypoteesia vahvista, ne karsitaan pois loppupäätelmistä.
Totuus on mystinen, suuri kokonaisuus, jota lähestytään pilkkomalla sen tarkkailu ennalta asetettuihin lokeroihin.
Asiantuntijat luovat käsityksensä noista lokeroista käsin, ja jakavat näkemystään auliisti tunnustusta saadakseen.
Näin tiedosta on tullut vallan väline. Se ei olekaan enää väline valtaan.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Pel ottelulla

Pelko myy hyvin. Se myy kauneustuotteita: jollet ole kaunis, ei sinua voi hyväksyä. Hyväksytyksi tulemisen tarve on voimakkaimpia ihmisen tarpeita. Lapsia kasvatetaan tuon tarpeen avulla. Mikäli kasvatus ohjaa terveeseen itsetuntoon, niin tuo tarve myös vähenee. Kasvatuksen epäonnistuttua, tuo tarve sanelee paljon ihmisen toimintaa aikuisena. Hän pelkää ettei häntä hyväksytä.
Pelko myy ruokateollisia tuotteita. Sairastut mikäli et käytä keinotekoisesti tuotettuja ruokiamme. Tarvitset vitamiineja, kolesterolin alentajaa, rasvattomuutta. Luonto ei pelottelijoiden mukaan osaa tuottaa terveellistä ravintoa. On unohdettu, että luonnollinen on ihminenkin. Ihmisen ravinnontuottotavat ovat nykyään luonnottomia.
Pelko kasvattaa lääketeollisuuden tulosta. Lääkäritkin ovat ihmisiä. Jotka pelkäävät. He ovat mukana saattamassa ihmisiä valvontaan, käyttäytymään valvotusti ja lääketeollisuuden tahtomalla tavalla. Hyvänä esimerkkinä ovat rokotteet, jotka ovat suuren luokan bluffia. Tietämättömyyttä ja virheitä ei voi tunnustaa, koska juttu on jo paisunut megaluokan valheiden verkostoksi, josta paluuta ei kenties edes ole...Rokotteet ovat olleet lääketeollisuuden voiton toteemeja: ehdottoman hyvän merkkejä. Vaikka lopullista tietoa ihmisen immuunipuolustuksesta ei ole olemassa. Juttu on kuitenkin myynyt hyvin, myös arvovaltaa eikä vain maallista mammonaa.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Julki setti

Julkisuuteen lasketaan tietoja. Näin tiedosta tulee julkista. Se ei tarkoita samaa kuin fakta tai koko totuus, joskus ei edes osatotuus. Kun julkistajia, julistajia, samasta aiheesta on paljon, tietoa suorastaan tulvii eteemme. Näkee taisteluja sana sanaa vastaan, mikäli sanan taustalle vielä haetaan joku tutkimustulos, on taisteluasema hyvä. Tai näin arvellaan. Valveutunut lukija kaivaa myös tutkimuksen, johon tukeudutaan todistelussa, esille. Eikä vain lue loppupäätelmiä, vaan alusta asti tutkailee sitä: perusteita, tutkimusryhmiä, päätelmiä...ja huomaa, että tutkimuksesta voi tehdä hyvinkin erilaisia päätelmiä,jopa ristiriitaisia. Kriittinen lukija tulee johtopäätökseen, että tutkimus on juuri sellainen kuin miten se luetaan, ja hakee omasta ja lähimmäistensä kokemuksesta tukea omille oivalluksilleen ja johtopäätelmilleen tutkimuksesta...