tiistai 28. kesäkuuta 2011

Tieteellinen tutkimus

Olen innostunut tutkailemaan erilaisia tutkimuksia, tieteellisiä tietenkin. Olen sitä mieltä, että tieto lisää vapautta ajatella ja päättää itsenäisesti. Alkutuskan jälkeen; sen tunteen, että ei halua tietää, koska kohta ei pysty nauttimaan mistään, täytyy pelätä kaikkea, tulee hauskempi vaihe. Oppiminen itsessään on jo hauskaa, sen lisäksi tutkimusten lukeminen on viihdyttävää.

Niitä lukiessa mietiskelee tekijöitten vaikuttumia, sekä tavoitteita. Huvittavinta on se kun on tehty tutkimus, joka kumoaa vallassa olevaa käytäntöä. Siitä aletaan myös puhua julkisesti paljon. Vallassa olevat eivät voi kasvojensa menettämisen pelosta myöntää virhettään vaan he alkavat rahoittaa ja suoltaa uusia tutkimustuloksia, väitteitä sekä markkinointia, kuvaansa kiillottaakseen?

Näin on rokotteiden kohdalla. Luonnollisen ruuan kohdalla; teolliset valmisteet, margariini, maitotuotteet... Yleensäkin kaikessa sellaisessa, jossa teollisuudella pyörii suuret rahat.

Nyt on muun muassa "löydetty", että kolesterolilla on yhteyttä antibiottiresistanttiin kantaan Helico-bakteeria, jonka on jo päätetty olevan monen vakavan tilan syy.
http://www.asm.org/index.php/news-room/jt0611b.html?title=Cholesterol+Boosts+Antibiotic+Resistance+in+H.+pylori

Luontaisterapeuttia kiinnostaa eniten se mikä altistaa ihmisen juuri tälle tulehdukselle...

Näistä tutkimuksista: ihmisellä on mahdollisuus löytää kaikkiin mielipiteisiinsä todisteita. Tutkimuksen lopputulos on jo sen asettamisessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti