perjantai 10. helmikuuta 2012

Rajapyykkejä

Pyysin 12-vuotiasta lähtemään ulos. Hän sanoi, ettei nyt. Kysyin, että koska sitten. "Kun siltä tuntuu". Siihen hän ei enää osannut vastata miksi ja milloin siltä alkaa tuntua. Siinä kohtaa on vastuun ottamisen piste. Tärkeä askelma aikuisuuteen.
Keskimmäinen poikani sai oivan tilaisuuden rakentaa elämänsä uusiksi. Toissapäivänä hän sanoi minulle, että elämä on samanlaista. Tarkoittaen tunnetta mikä hänellä oli avioliittohelvetissään, ja sillä hetkellä vapaassa valinnassaan eläessään. Näinhän se oikeasti on: elämä on. Se on joka paikassa ja samanlainen. Ihminen itse valitsee mitä puolia haluaa siitä nähdä.
Oli surullista huomata ettei 24-vuotiaskaan ollut vielä ymmärtänyt vastuun merkitystä. Aikuisuutta on kantaa vastuu ajatuksistaan, tunteistaan ja teoistaan. Siihen kantamiseen kuuluu se, että ymmärtää miksi mitäkin tekee, tuntee itsensä. Ja kantaa vastuun. Ymmärtää seuraukset. Vasta vastuun ottaminen tuo sen vapauden mitä teinit niin kaihoavat. He protestoivat muiden käskyjä, tekemistä, kaikkea mikä ei lähde omasta halusta, vastaan. Halun valjastaminen on murrosiän suurimpia läksyjä. Oppia halustaan ja opettaa haluaan. Kantaa vastuun myös siitä. Vapautta ei ole mennä mielensä mukaan, sillä silloin sinua ohjaavat muut: mielihalut, muiden puheet, et sinä itse.