maanantai 7. toukokuuta 2012

Veden ääni

Kuljen työmatkani yleisimmin kävellen. Reittini kulkee järven rantaa siksi, jotta pääsen nauttimaan maisemien lisäksi avoveden aikaan myös veden äänestä. Se koskettaa jotakin hyvin syvällä minussa - ääni joka on ollut olemassa jo ennen talitintin yhä uudistuvaa laulunsäettä. Myös tuuli on soinut hyvin kauan, muttei vaikuta minuun yhtä syvälle kuin laineen liplatus, kosken pauhu tai varsinkaan niin kuin ääni joka syntyy valtameren aaltojen rantaan särkyessä.

Kuunnellessani säännöllisesti toistuvaa laineen ääntä tunnen ajan suhteellisuuden: asiat asettuvat merkitykseensä olemassaolon rinnalla. Joku on rinnastanut laineen säännöllisen rantautumisen ääntä äidin valtimossa virtaavaan veren ääneen, jonka sikiö kuulee kohdussa. Liekö sieltä asti solujeni muistuma vai vielä kauempaa, niin aaltojen kuunteleminen on kuitenkin minulle hyvin eheyttävää.