torstai 14. tammikuuta 2016

Vain työkalu

Edelleen lääketiede tukeutuu olettamukseen että aivoissa syntyy tietoisuus. Niin kauan kuin totuus siitä että kehomme on vain se minkä kautta olemme olemassa selviää niille jotka ohjailevat ihmisen hoitamista, niin kauan ihmisen koneellistaminen ja hoitamisen medikalisoiminen voi jatkua. Ehkäpä siksi totuutta ei halutakaan nähdä.

Aivojen kuvantamismenetelmät ovat tuoneet näkyville mitä niissä tapahtuu. Mutta ei sitä miksi niissä tapahtuu. Kuva on kuitenkin laajenemassa kuten geenienkin kohdalla kun on opittu yhdistämään sähköiset ja kemialliset ilmiöt.

Jo hypoteesi tietoisuuden syttymisestä ja sammumisesta on harhaanjohtava, mutta tähän hypoteesiin pohjautuu tämän päivän tutkimus. Kuten kaikki tutkimukset pohjautuvat ensin hypoteesiin jota aletaan todistella tutkimuksilla. Maailmasta on mahdollista löytää kaikkea mitä ihminen vain pystyy kuvittelemaan. Kvanttifysiikka on ollut aukaisemassa tätä totuutta yhteiskunnan tietoisuudelle...